Kuvia kuluvan vuoden tapahtumista
Keskiviikkona 13.12.2023 yhdistyksen 15-vuotisjuhla ja joululounas
Seniorit päättivät vuoden 2023 syyskauden juhlallisella joululounaalla ravintola Brukassa. Tapahtumassa jaettiin Kansallisen Senioriliitto ry:n ansiomerkit ansioituneille jäsenille.
Kultaisen ansiomerkin saivat: Lasse Liukko, Matti Lähteenmäki, Ulla-Maija Plihtari ja Vuokko Pajulahti
Hopeisen ansiomerkin saivat: Marja Ahro, Harri Iso-Muotia, Anja Lähteenmäki, Paula Saarilahti ja Seppo Teiskonlahti.
Pronssisen ansiomerkin sai: Eija Anttila
Kuvat Pertti Haavisto
Keskiviikkona 13.11.2023 kyläkävely Osaralla
Tässä muutamia kuvia kyläkävelyltämme Osaralla 13.11.2023. Tilanhoitaja Anu Tuomolan kertoi meille Osaran maaseutuopetusyksikön tilanteesta ja tiloista. Anun esitys avasi osallistujille maaseudun opetuksen kehittämisen merkitystä.
Kävelyn päätteeksi siirryimme koulun ruokalaan, Tähkään, jossa nautimme maukkaan lounaan. Kiitos kaikille osallistujille, nähdään seuraavassa tapahtumassamme!
Kuvat Pertti Haavisto
Keskiviikkona 1.11.2023 kyläkävely.
Kokoontumispaikkamme oli Tokmannin parkkipaikka, josta lähdimme liikkeelle kello 10 aamulla. Reittimme kulki lumisen maiseman halki. Yhdessäolo ja yhteinen matka tekivät kylmästä säästä hienon kokemuksen.
Toivottavasti nämä kuvat välittävät osan siitä kauneudesta, jonka koimme kävellessämme talven ihmemaassa.
Kuvat Paula Saarilahti
Matti Lähteenmäen esitelmä Hämeenkyrön kirkosta kuukausitapaamisessa 11.10.2023
Matti Lähteenmäki tarjosi meille mielenkiintoisen esitelmän Hämeenkyrön kirkosta. Kiitos, Matti, inspiroivasta ja informatiivisesta esityksestäsi!
Ihanaa yhdessäoloa ja syksyn raikkautta kyläkävelyllä 4.10.2023
Joukko Hämeenkyrön senioreita suuntasi kyläkävelylle syksyisessä säässä. Kymmenen iloista kulkijaa kokoontui Pappilanmetsän Möykyllä ja suuntasi sieltä kävelylle uuden Hämeenkyröväylän molemmin puolin.
Kävelimme noin 4 km, ihailimme syksyn väriloistoa ja pysähdyimme ihailemaan Pappilanjokea uudelta kevyen liikenteen sillalta. Kiitos jokaiselle osallistujalle tästä päivästä!
Kuvat Paula Saarilahti
Syyskauden avaus Kyröskoski-talolla – Muusikko Johannes Raitjoki juhlisti tapaamista 13.9.2023
Tapaaminen tarjosi osallistujille tilaisuuden nauttia upeasta Johannes Raitjoen musiikista ja keskustella tulevista tapahtumista ja syksyn suunnitelmista. Kyröskoski-talon tutut seinät kaikuivat iloisesta puheensorinasta, kun ihmiset jakoivat yhteisiä hetkiä ja suunnittelivat tulevaa.
Kyläkävely Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa 20.9.2023
Terveisiä senioreiden kävelyretkeltä Frantsilan Hyvän Olon Keskuksesta missä kiersimme Virpi Raipala-Cormierin opastamana puutarhat ja yrttitarhat ja pääsimme myös tutustumaan uuteen Kievariin.
Kiitos kaikille osallistujille, ja suuri kiitos Frantsilan Hyvän Olon Keskukselle ja Virpille tästä hienosta retkestä!
Tässä muutama kuvamuisto tekemästämme kyläkävelystä. Kuvat Anna-Maija Frantsila.
Laulunäytelmä Kultaiset korvarenkaat Nokian kesäteatterissa 30.6.2023
Onnen renkaan hiljaa yössä kuuluu kuiskaus,
hehkuva on kullan kimallus kuin rakkaus.
Hämeenkyrön seniorit olivat Kultaiset Korvarenkaat -laulunäytelmän ensi-illassa katsomassa upean näytelmän, joka kertoi tarinan rakkaudesta, intohimosta ja kohtalosta. Yleisö palkitsi hienon esityksen seisovilla aplodeilla
Kyläkävely rodopuistossa14.6.2023
Kevätkauden viimeinen kyläkävely, miltei helteisessä säässä, tehtiin 14.6.2023 Kyröskosken partaalle missä rodot kukkivat kauneimmillaan.
Kuvat Anna-Maija Frantsila
Kyläkävely 31.5.2023
Kyläkävelyn aluksi kokoonnuimme Kyröskosken torille, mistä lähdimme Kyröskosken perhepuistoon. Nousimme yhdessä kuntoportaat Kyröskosken harjulle ja tutustuimme alueeseen. Kuntoportaiden kiipeäminen voi olla haastavaa, mutta samalla se on hauskaa ja palkitsevaa!
Kuvat Anna-Maija Frantsila
Kyläkävely 17.5.2023
Senioreiden kävelytapahtuman kävelyreitti kulki kahden Vt 3:n alikulkutunnelin läpi. Matkalla ihastelimme isoja keltaisia rentukan kukkia Turkimusojan varressa sekä tapasimme matkan varrella kurjen, pupujussin ja ketun.
Kuvat Paula Saarilahti
Kyläkävely 3.5.2023 Hämekankaalla lentokentän maastossa
Senioreiden kävelytapahtuma oli tällä kertaa Hämekankaalla, lentokentän laavulla. Mukana oli kunnan liikunnanohjaaja Petra Jokinen. Hän kertoi tuleva kesän liikuntatarjonnasta.
Kuvat Paula Saarilahti
Kyläkävely 19.4.2023 Osaran kartanolla
Hämeenkyrön seniorit tekivät kyläkävelyn Osaran kartanolla ja pääsivät tutustumaan sen upeaan kotimuseoon. Paikalla oli 18 senioria. Meitä toivottivat tervetulleiksi Anna-Kaisa ja Simo Immonen. He kertoivat kartanon nykyisyydestä ja historiasta ja esittelivät meille kauniin kotimuseon.
Oli ihanaa kuulla kartanon tarinoita ja tutustua sen historiaan. Kiitos Anna-Kaisa ja Simo vieraanvaraisuudesta ja kauniin kotimuseon esittelystä. Tämä oli hieno kokemus, jonka muistamme varmasti pitkään.
Kuvat Anna-Maija Frantsila ja Paula Saarilahti
Huhtikuun kuukausitapaaminen ja yhdistyksen kevätkokous 12.4.2023
Kokouksessa saimme kuulla Silja Sillanpään alustuksen lasten kulttuurista ja kuulla hänen tarinoitaan. Kiitos Siljalle, kirjailijalle, käsikirjoittajalle ja esiintyjälle, joka oli kanssamme ja inspiroi meitä ajatuksillaan.
Kuvat Pertti Haavisto
Tutustuminen Hämeenkyrön uuteen paloasemaan 5.4.2023
Hämeenkyrön seniorit kävivät tutustumassa Hämeenkyrön uuteen paloasemaan. Paloasema on moderni ja hyvin varusteltu, ja sen sijainti on erinomainen.
Kuvat Anna-Maija Frantsila
Maaliskuun kuukausikokous 8.3.2023
Kuukausitapaamisen vieraana oli Hämeenkyrön hyvinvointikoordinaattori Tuomo Kallio. Lisäksi Matti Suni kertoi Matka-Sunin Hämeenkyrön senioreille suunnittelemastaan elokuisesta Itä-Suomen retkestä.
Lounasretki Museokeskus Vapriikkiin 16.2.2023
Hämeenkyrön seniorit tekivät lounasretken Museokeskus Vapriikkiin to 16.2.2023. Mukana oli parikymmentä senioria kun tutustuimme Finlaysonin historiaan ja vähän muuhunkin.
Kuvat Anna-Maija Frantsila
Helmikuun kuukausikokous 8.2.2023
Kuukausitapaamisen vieraana oli liikenneopettaja Hannu Sinnemäki. Hän kertoi meille tietoa liikennekäyttäytymisestä ja liikenteessä huomioitavista seikoista ja säännöistä.
Tammikuun kuukausikokous 11.1.2023
Tammikuun kuukausivieraana kirjailija Tuija Sironen esitteli kirjaansa "Ketunkiven Eeva".
Kirjan päähenkilö Eeva oli hämeenkyröläinen talontytär ja tunnettu parantaja. Hän oppi yrttejen salat jo lapsena äidiltään ja päätös ryhtyä parantajaksi syntyi myös jo nuorena. Päätös vaati suurta rohkeutta tuon ajan maatalousyhteiskunnassa.